Kertomusvuosi oli varsin haastava rakennus- ja kiinteistöalalle ja sen aikana useita rakennusalan yhtiötä ajautui konkurssiin. Korkotason nopea nousu ja samaan aikaan korkealle kohonnut inflaatio aiheuttivat talouden taantuman, jonka vaikutuksesta asuntorakentaminen puolittui edellisvuodesta. Asuntokauppa hiljeni ja asuntojen rakennuttaminen vuokra-asumiseen laski sekä rahoituksen saatavuus vaikeutui. Osa toimijoista teki korkeita vuokrankorotuksia, vähensi uudiskohteiden investointeja ja aloitti säästökuurin. KAS konsernissa nämä ilmiöt eivät päässeet vaikuttamaan koko voimalla, koska riskienhallinnassa oli niihin varauduttu ja viime vuodesta muodostui hyvä vuosi. Toiminta jatkui ennakoidusti ja voitiin harkiten analysoida, miten uudessa tilanteessa on hyvä toimia mm. rahoitusmarkkinoiden kiristyminen huomioiden.
Strategiset tavoitteet saavutettiin ja strategia toteutui hyvin, joten on hyvä jatkaa uuden strategian valmistelua. Vuokrantarkistus oli alhainen ka. 1,6 % ja vuodelle 2024 tehty tarkistus oli yleinen taso huomioiden myös maltillinen ka. 4,2 %. Korkotason ja kiinteistön hoitomenojen noususta huolimatta konsernin vuokraustoiminnan keskikorko oli vuoden lopussa 2,45 % ja hoitomenoissa kasvua oli vain 2,0 %. Konsernin tulos oli vahva ja toiminta jatkui vakaana sekä vuosikorjauksiin ja investointeihin panostettiin. Henkilöstöresurssien panosta lisättiin peruskorjauksiin, jotta kiinteistökannan ylläpidon ja uudistuotannon ohella myös peruskorjaukset ovat vahvasti huomioituna ja korjausvelka ei pääse kasvamaan kiinteistökannassa.
Uuteen strategiakauteen on valmistauduttu ennakoivasti tonttien hankinnoilla ja tonttivarauksilla sekä kaavoituksella, jotta uudiskohteiden aloitukset jatkuvat keskeytyksettä. Uudiskohteita valmistui vuoden aikana kolme, joissa on 180 uutta kohtuuhintaista KAS kotia. Samalla aloitettiin kahden uuden kohteen rakennuttaminen ja näissä on 131 asuntoa, joten uusia vuokra-asuntoja valmistuu strategiakaudella yli tavoitteen. Uudiskohteiden investoinnit olivat vuoden aikana 25,5 M€. Lisäksi käytettiin perus- ja vuosikorjauksiin 11,5 M€. Vastuullisuusraportoinnin kehittämistyö aloitettiin ja raportointi on tulevaisuudessa lakisääteinen osa toimintakertomusta. Yhtiön toimintakulttuurissa on lähtökohtana, että vastuullisuus huomioidaan kaikessa toiminnassa ja varsinainen raportointi aloitetaan lain edellyttämänä ajankohtana.
Vuokrausaste säilyi korkeana ja oli 97,8 % sekä vaihtuvuus pysyi alhaisena 24,9 %. Jälkiperinnän tuotot ylittivät luottotappioiden määrän, joten nettomäärä oli positiivinen. Asumisoikeusasunnoissa vaihtuvuus oli hyvin vähäistä ja käyttöaste 99,4 %. Suunnitelmissa oli laskea liikkeelle joukkovelkakirjalaina, mutta rahoitusmarkkinat eivät olleet siihen otolliset. Liikkeellelaskua siirrettiin vuodelle 2024 odottamaan sopivampaa ajankohtaa. Velkarakenne on hajautettu ja pääosin suojattua sekä maksuvalmius on säilynyt vahvana. Yhtiön toiminta jatkuu edelleen vahvana ja mitään olennaisia muutoksia ei ole tarpeen tehdä.
KAS henkilöstö on motivoitunut voimavara ja työyhteisökysely osoittaa henkilöstön työtyytyväisyyden olevan hyvä. Koulutukseen panostetaan, työskentelyolosuhteet ovat hyvät ja etätyömahdollisuus tuo arvostettua joustoa työntekoon. Henkilöstön pysyvyys on osoittautunut sitoutuneisuutta ja muutoksia tulee lähinnä eläköitymisen myötä. Kiitän tässä yhteydessä henkilöstöämme ja samalla yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on taas viety yksi vuosi onnistuneesti eteenpäin. Strategiamme on ollut toimiva ja sen arvojen mukaisesti olemme yhtiössä toimineet, joten uuden strategian valmistelussa on peruslähtökohtana pysyä hyvin pitkälle samoilla askelmerkeillä.
Jarmo Kuosa
toimitusjohtaja